n

nnnn

Vuokatti Ski Team Kainuu on vahvistunut kahdella mielenkiintoisella hiihtäjällä. Elsa Torvinen ja Niko Husu siirtyivät seuraan ja tuovat lisää vahvuutta myös viesteihin.

nnnn

Niko Husu vaihtaa seuraan Jämin Jänteestä. Husu on asunut 12 vuotta Sotkamossa, joten muutos oli luonteva.

nnnn

– Nyt pääsen ensimmäistä kertaa kunnolla edustamaan kotiseuraa, Husu sanoo.

nnnn

Husulle viime kausi oli positiivinen.

nnnn

– Tuli iso tasonnosto. Pääsin uusille lukemille sijoitusten puolesta ja siinä, mitä vauhtia pystyn kisoissa hiihtämään. Tulevalla kaudella tavoitteena on olla parempi kuin viime kaudella. Viesteissä viesticupin voitto ja SM-kulta, Husu sanoo.

nnnn

Elsa Torvinen vaihtaa seuraan Vantaan Hiihtoseurasta.

nnnn

– Tosi hyvä porukka ja kovatasoinen seura. Se auttaa kaikkia eteenpäin. Naiset houkuttelivat minut seuraan, Torvinen sanoi ja arveli tuovansa vahvistusta distanssipuolelle, taisteluasennetta ja positiivisuutta.

nnnn

Viime kausi oli Torvisellekin positiivinen. Hän saavutti muun muassa U23 sekaviestissä MM-pronssia joukkueessa, jossa hiihtivät VSTK:laisista Eero Rantala ja Selene Rossi.

nnnn

– Ensi kaudella haluan mahdollisimman paljon nostaa tasoani ja hiihtää mahdollisimman hyvin. Toivottavasti pystyisin hiihtämään maailmancupissa enemmän, Torvinen sanoo.

nnnn

Husun ja Torvisen tulon jälkeen VSTK:n joukkueet tulevalle kaudelle ovat naisissa Jasmin Kähärä, Vilma Nissinen, Selene Rossi, Elsa Torvinen ja Venla Järvelä sekä miehissä Emil Liekari, Eero Rantala, Veeti Pyykkö, Niko Husu, Jimi Klemettinen, Tino Tiilikainen ja Juuso Mäkelä.

nnnn

– Olen erittäin tyytyväinen joukkueiden kokoonpanoihin. Ikärakenne on nuori ja olemme varmasti kilpailukykyisiä tulevina kausina. Kotimaan menestyksen lisäksi urheilijoiden tavoitteet ovat luonnollisesti huikeassa seuraavassa olympiadissa, jossa on kahdet MM-hiihdot (Falun, Lahti) ja jälleen olympialaiset Euroopassa Ranskan Alpeilla, manageri Hannu Koivusalo sanoo.

nnnn

– Elsa ja Niko sopivat ryhmään erinomaisesti. Kumpikin on monipuolinen hiihtäjä, mikä on luonnollisesti tärkeä asia muun muassa viestimenestyksen osalta. Lämpimästi tervetuloa kumpikin!

nnnn

Husun ja Torvisen videohaastattelut VSTK:n Instagramissa ja Facebookissa.

nnnn

nnnn

Uusien urheilijoiden perustiedot:

nnnn

Elsa Torvinen

nnnn

Syntymäaika: 15.3.2003

nnnn

Kotipaikkakunta: Kuopio

nnnn

Aikaisempi seura: Vantaan Hiihtoseura

nnnn

Kasvattajaseura: Ylöjärven Ryhti

nnnn

Ammatti: Urheilija, yrittäjä

nnnn

Valmentaja: Jarmo Riski

nnnn

Harrastukset: Neulominen

nnnn

Saavutukset

nnnn

Kausi 2025-26: U23 MM-pronssi sekaviesti, Skandinavia Cup 4. 20km P & Suomen Cup 2. 15km P.

nnnn

 2 SM mitalia aikuisissa parisprintistä

nnnn

Yhteensä 14 nuorten SM mitalia

nnnn

Niko Husu

nnnn

Syntymäaika: 28.02.1998

nnnn

Kotipaikkakunta: Sotkamo

nnnn

Aikaisempi seura: Jämin Jänne

nnnn

Kasvattajaseura: Vehkalahden Veikot

nnnn

Ammatti / opiskelu: Puolustusvoimilla upseeri / KAIPR      

nnnn

Valmentaja: Lauri-Aleksi Laitinen             

nnnn

 Saavutukset:

nnnn

2026 Rovaniemen Suomen cup 20km V 3.sija

nnnn

2026 SM-Inari 50km P 11.sija

nnnn

2025 Skandinavia cup Östersund 10km V 21.

nnnn

2020-2026 6x TOP 10 Suomen cup tai SM-kisat henk.koht, 4x SM-mitalit viestistä.

n

The post Husu ja Torvinen siirtyivät Vuokatti Ski Team Kainuuseen appeared first on Vuokatti Ski Team.

n